Auton vapaapäivän aarrejahti

1.9.2020

Perinteisesti Lahden seudun liikenne on järjestänyt kansainvälisenä Auton vapaapäivänä 22. syyskuuta alennuskampanjan. Viime vuonna Auton vapaapäivän osuessa sunnuntaille linja-auton kyytiin pääsi maksutta. Koronatilanteen vuoksi linja-autossakin suositellaan noudattamaan turvavälejä eikä LSL halua kannustaa asukkaita kokeilemaan bussimatkustamista vain yhtenä tiettynä päivänä, jolloin riskit vuorojen ruuhkautumiselle nousevat.

Tänä vuonna Auton vapaapäivänä Lahden seudun liikenne järjestää aarrejahdin. Päivän aikana pysäkeiltä ja busseista voi löytää LSL:n yllätyskassin. Kassien sisältö vaihtelee ja niistä löytyy muun muassa LSL:n tuotteita. Jakoon laitetaan myös 20 kappaletta 50 euron arvoisia Lahden seudun liikenteen lahjakortteja. Aarrejahti keskittyy Lahden alueelle, mutta kisaa kannattaa seurata myös seutukunnissa, sillä LSL lupaa huomioida muutkin kuin lahtelaiset matkustajat.

Lahden seudun liikenne haluaa aarrejahti-kampanjan avulla kannustaa kokeilemaan linja-autolla matkustamista itselleen parhaiten sopivana aikana. Ruuhkaisia vuoroja kannattaa koronan vuoksi vältellä, mutta lahjakortilla voi vaikkapa hankkia Waltti-matkakortin ja ladata sinne rahaa eli arvoa. Kortille ladattu raha ei vanhene eli se sopii hyvin satunnaiseenkin käyttöön. Bussimatkan maksaminen matkakortilla on edullisempaa kuin muilla maksutavoilla ja lisäksi kaikkein hygieenisin maksutapa ilman lähikontaktia kuljettajan kanssa. Mitäpä jos antaisit autollesi vapaapäivän ja kokeilisit tehdä viikonlopun ostosmatkan tai illan kirjastoreissun linja-autolla? Tai menisit kävellen töihin ja bussilla kotiin? Yhdenkin automatkan tekemättä jättäminen on ilmastoteko ja pienistä kokeiluista voi syntyä pysyviä käytäntöjä.

Kasseja piilotetaan tiistaina 22. syyskuuta 2020 klo 7-17 välisenä aikana. Lahden seudun liikenne vinkkaa kassien sijoituspaikoista sosiaalisen median kanavissaan Facebookissa ja Twitterissä sekä kampanjasivulla www.lsl.fi/aarrejahti.

Auton vapaapäivän aarrejahti on osa Lahden Liikkujan Viikkoa. Katso muut tapahtumat Liikkujan viikon Facebook-sivulta.