Lahden seudun liikenteessä voi todistaa avustajan tarpeen nyt vammaiskortilla

4.6.2018

Lahden seudun liikenteessä vammaisen avustaja pääsee jatkossa kulkemaan maksutta EU:n vammaiskortin A-merkinnällä

 Kuva: Vammaiskorttikohde

Lahden seudun joukkoliikennelautakunta on päättänyt, että EU:n vammaiskortin omistavan vammaisen avustaja pääsee matkustamaan LSL:n liikenteessä maksutta, kun kortissa on A-merkintä.

EU:n Vammaiskortilla henkilöt voivat Suomessa ja muissa EU-maissa todentaa vaivattomasti vammaisuutensa tai avustajan tarpeensa matkustaessaan esimerkiksi julkisilla kulkuneuvoilla ja osallistuessaan liikunta- ja kulttuuritapahtumiin. Vammaiskortti yhtenäistää ja selkeyttää eri alueiden käytäntöjä.

Vammaiskortti on samanlainen kaikissa niissä Euroopan maissa, joissa se tulee käyttöön. Kortissa on henkilön valokuva, nimi- ja syntymäaika, pistekirjoitusta ja hologrammitunniste. Kortin tekstit ovat suomeksi ja englanniksi. Vammaiskortin A-merkintä tarkoittaa, että henkilö tarvitsee useimmiten mukaansa avustajan tai tukihenkilön.

Bussiin noustessa vammaiskorttia näytetään kuljettajalle, jolloin A-merkinnällä varustetun kortin haltijan avustaja pääsee maksutta bussiin ilman erillistä lääkärintodistusta tai saattajan tarvetta osoittavaa todistusta. Vammainen itse maksaa matkansa. Pyörätuolilla kulkeva, pyörätuolimatkustajan avustaja sekä näkövammaisen avustaja pääsevät jatkossakin matkustamaan maksutta myös ilman korttia.

Vammaiskorttia haetaan Kelan kautta. Lue lisää ja hae vammaiskorttia osoitteesta www.vammaiskortti.fi.