Runkolinjastosuunnitelman blogi on avattu

27.3.2018 • Runkolinjastosuunnitelma

Tervetuloa seuraamaan Lahden seudun liikenteen Runkolinjastosuunnitelma -blogia. Blogissa pääset seuraamaan suunnitelman etenemistä ja osallistumaan suunnitteluun.

Lahti uudet bussilinjat runkolinjasto kuva

Lahden seudun liikenne suunnittelee kuluvan vuoden aikana bussien reitit ja aikataulut uudelleen. Uusi suunnitelma on Lahden kaupungin kaupunkiympäristön palvelualueen strateginen kärkihanke, jossa määritellään joukkoliikenteen palvelutaso ja suunnitellaan uusi runkolinjasto. Tavoitteena on matkustajamääriä kasvattamalla ja kustannustehokkuutta parantamalla toteuttaa houkuttelevampi, tehokkaampi ja taloudellisempi joukkoliikenne. Uudet linjat otetaan käyttöön vaiheittain nykyisten liikennöintisopimusten päättyessä vuosien 2019 – 2022 aikana.

Mistä on siis kyse?

Runkolinja on tärkeä ja tiheästi liikennöity joukkoliikennelinja, joka yhdistää taajaman tärkeimmät asuin- ja työpaikka-alueet keskustaan käyttäen mahdollisimman suoria reittejä. Runkolinjan varteen saattaa siis olla pidempi kävelymatka, mutta runkolinjan pysäkiltä kulkee busseja useammin ja nopeammin. Runkolinjaa palvelee usein joukko liityntäliikennelinjoja eli ”tavalliset” bussilinjat ja pienemmällä kalustolla liikennöitävät citylinjat.

Ennen varsinaista linjojen ja reittien suunnittelua on määriteltävä joukkoliikenteen palvelutaso eri alueille. Parempaa palvelutasoa on kannattavaa tarjota sinne, missä asuu paljon asukkaita pienellä alueella. Palvelutasossa määritellään vuoroväli, eli kuinka usein bussit kulkevat, sekä liikennöintiajat, eli mihin kellonaikaan bussit alkavat kulkemaan ja mihin kellonaikaan liikennöinti päättyy. Lisäksi palvelutaso asettaa suosituksia kävelymatkoista pysäkille, matka-ajasta, vaihdoista ja bussikalustosta. Määritellyn palvelutason perusteella sitten suunnitellaan linjat ja niiden reitit ja aikataulut.

Asukkaat pääsevät osallistumaan suunnitteluun monin eri tavoin. Seuraavassa blogikirjoituksessa esittelemme tapoja, joilla voit osallistua runkolinjaston suunnitteluun. Myös blogitekstejä voit kommentoida.

Kirjoittanut
Katja Suhonen
joukkoliikennesuunnittelija


360 kommenttia aiheeseen "Runkolinjastosuunnitelman blogi on avattu"

  1. Kari Yrttiaho kirjoitti:

    Olisiko vanha reititys mitenkään mahdollista ottaa huomioon reittipohjassa koska siinä oli ainakin huomioitu Ahtiala/Kunnas kasvava asukasmäärä joista todella suuri osa työskentelee mm. PHHYKY:ssä ja muutenkin sillä suunnalla. Ennen pääsi linjalla 3 suoraan mutta nyt ei ole kuin aamulla ja illalla yhdet ”erikoisvuorot” muuten vaihdat torilla bussia (työmatka-aika kasvoi 20-30 minuuttia). Älytöntä! Miksi ihmeessä miltei kaikkien bussien pitäisi kiertää tuon matkapysäkin (keskus se ei ole verrattuna esim. Kouvolaan) kautta kun suurin osa ihmisiä kuitenkin liikkuu keskustassa eikä tuolla matkapysäkillä? Edellistä reittimuutosta edelleen ihmetellen…

  2. Kari Enqvist kirjoitti:

    Ehdotus linja-autonajo muutokseen.Rykmentinkatu,Tornatorinkatu.Helsingintie,Tapparankatu. Kauilla on valmiit liikenne levikeet.

  3. Miska Törö kirjoitti:

    Uusi linja 1 Kalusto Mini B

    9 Patoniitty-Kauppatori-Ruola
    Reittikuvaus:
    Puotikatu-Rastaankatu-Luhdantaustankatu-Porvoonjoentie-Eteläinen Rengastie-Alijuhakkalantie-Mustamäenkatu-Keijutie-Tapparakatu-Helsingintie-Hollolankatu-Vapaudenkatu-Vesijärvenkatu-Aleksanterinkatu-Karjalankatu-Lounaankatu-Harjulankatu-Ruolankatu

    Ainoa mikä puuttuu on Ruolankadun kääntöpaikka.

  4. Miska Törö kirjoitti:

    Uusi linja 2. 6 Tori-Matkakeskus-Hartwall
    Reittikuvaus:
    Vapaudenkatu-Vesijärvenkatu-Loviisankatu-Rautatienkatu-Mannerheiminkatu-Iso-Paavolankatu-Vanhanradankatu-Kasaajankatu-Hartwall
    Entinen linja 6 reittimuutoksella

  5. Jasmi kirjoitti:

    Toivottavasti linjaa Orimattila-Heinola (88) ei muuteta mitenkään!

  6. Kirsi Järvinen kirjoitti:

    Nyhjätäänkö kaikki reitit uusiksi nyt tyhjästä? Olisi kiva jos lsl kertoisi esimerkin joktakin runkolinjasta.
    Onko se jokin bussin eestaas kulkema lyhyt reitti johon kaikilla on pitkä kävelymatka? Eihän sellaiseen kukaan lähde, matka-ajaksi yhteensä tulee sama kuin nyt!

  7. Jussi kurkela kirjoitti:

    Hei runkolinjan suunnittelijat haluaisin lisätä vuoroja näille linjolle 31 soltista myyntimiehenkadulle ja myyntimiehenkadulta solttiin ja jalkarannasta liipolaan ja liipolasta jalkarantaan

  8. I. Lindqvist kirjoitti:

    Joidenkin linjojen kohdalla pitäisi luopua kauppatorin kierroksesta ennen matkakeskusta. Esim. linjan 7 Karistosta käytettävyyttä aamuvarhaisella vähentää olennaisesti pakollinen torilla nuhjaaminen. Ei saisi olla niin, että n. 6 km:n matkaa varten pitää käyttää bussia, joka lähtee tuntia ennen junan lähtöä. Myös tätä tulisi miettiä ”runkolinjasuunnittelussa”.

  9. Ahti Ala kirjoitti:

    Ehdottomasti pitää olla ahtiala keskussairaala runkolinja ilman torikierrosta.

  10. Lahest kirjoitti:

    Toivoisin, että vuorovälejen suunnittelussa otettaisiin huomioon juna-aikataulut niin Helsingin kuin Kouvolan suuntaan. Työaamuna bussi saapuu matkakeskukselle samaan aikaan kuin juna lähtee ja aikaisemmalla vuorolla joutuu odottamaan asemalla 20 minuuttia… Toivottavasti vuorovälit tosiaan lisääntyvät, eikä järkyttäviä kävelymatkoja tule.

    Vaikka VR voikin muuttaa junien lähtöaikoja, ehkä tässä olisi yhteistyön paikka?

  11. Liinu kirjoitti:

    Joku näistä ns kaupunkilinjoista (8,31,32) kiertämään Holman Prisman kautta.

    1. Tuulia kirjoitti:

      Samaa mieltä kuin Liinu. Joku bussi (31, 32, 8) saisi ajaa Holman Prisman kautta. Varmasti riittäisi vanhempiakin käyttäjiä.

  12. Arja kirjoitti:

    Toivottavasti 7,88,89 ei lopeteta. Nikkilästä voisi jotenkin päästä suoraan jokimaalle ja päksiin

  13. - kirjoitti:

    Riihelästä bussi voisi kiertää päksin läheltä/päksin kautta. Heinolan linja 87 voisi palvella myöhemmin kuin viimeinen lähtö 15.10 Jokimaalle paremmat bussiyhteydet ja myös Holman prismalle.

  14. Mervi kirjoitti:

    Kahdeksasta neljään -työläisenkin olisi mukava päästä Pyhättömään edes kerran viikossa bussilla kauppakassien kanssa. Nyt viimeinen vuoro mäelle lähtee torilta ma-pe vähän ennen neljää eikä viikonloppuna kulje vuoroja ollenkaan.

    1. Nils kirjoitti:

      Uusi citylinja Pyhättömään ajaa syksystä lähtien iltaan klo 19-20 saakka.

  15. Helena kirjoitti:

    Kirjasto, posti, kauppa, terveysasema/sairaala, ne on autottomalle tärkeitä. Jos on pitkä matka pysäkille ei sinne jaksa sairaana tai kantamusten kanssa, sitten ei tule kyseeseen kuin taksi tai sen oman auton hankinta.Eli se vihreästä Lahdesta. Entiset reitit oli parempia.

  16. marianne kirjoitti:

    Antakaa reitit pysyä paikoillaan. Eikö kaupunkilla ole tärkeämpääkin tekemist.Retit ovat ihan hyvät ja ihmiset on tottuneet niihin. Ei mitään muutoksia enää. Lopettakaa jo asioiden sotkeminen.

  17. pappa kirjoitti:

    Bussi Pajulahteen, Mesukeskuksen lähelle, Kaupunkisairaalalle, Kirjaston, Teatterin läh. Torinkiertoa voi vähentää

  18. Tommi kirjoitti:

    Kariston kauppakeskus-moottoritietä Kärkkäiselle-Launeen marketit-Matkakeskus-Karisto

    Ostoslinja jolla saisi hankittua kaiken tarpeellisen. Kauempaa tulijoillekin esim. junalla hyvä kauppalinja.

    1. Uuslahtelainen kirjoitti:

      Samaa mieltä,asemalta suora linja torille ja takaisin,tihenetyin vuorovälein.

  19. työläinen kirjoitti:

    uudestakylästä aamulla k vuoroja lahteen

    1. Nastolasta kirjoitti:

      Nastolaan vuoro joka ajaisi immilän kautta vaikka joka tunti yhden kerran koska siellä tarvittaisi bussi yhteyttä rakokiveen ku siellä asuu vanhempaa että nuorempaaki väkeä joilla ei ole autoja. Olisi kyllä tosi tarpeellinen kyllä minullekin.

  20. Riitta kirjoitti:

    Ehdottomasti Kaupungin Sairaalaan bussivuorot,sinne siirtyy kaikki Terveyskeskukset joten asiakasvirta on suuri ja suurin osa on iäkkäitä joten on tarvetta näille vuoroille.

  21. Sepi T kirjoitti:

    Lahti Orimattila välillä liikennöivistä voisi roimalla kädellä vähentää ja osa laittaa kulkemaan uutta Orimattila Lahti tietä.Ja vaihdetaan liikennöitsijää saatas asian osaava liikennöitsijä reitille.

  22. Jaana Kammonen kirjoitti:

    Toivon linjan17 pysyvän ennallaan ruoriniemi-joutjärvi.
    Toiseksi toivon ankkurista suoraa linjaa launeelle…liipolaan.

  23. Marjut Parkkinen kirjoitti:

    Toivon linja avattavaksi Mukkula-Holma Prisma -Karisma esim.21 jatkaisi pilkotunmäeltä(joka nykyään päätepysäkki )Ritaniemenkatua-Holma Prisma-joko suoraan tai vipusenkadun kautta koukaten -Karisma päätepysäkiksi ja takaisin sama.
    Tässä ei tarvitsi kuin jatkaa runkolinjaa.

    1. Tuulia kirjoitti:

      Hyvä ehdotus!

  24. Jorma Kalevi kirjoitti:

    Näpit irti linjasta 21. Ei muutoksia kiitos. Muut linjat voi lakkauttaa. Runkolinjaksi Lahti-Helsinki.

    1. Tuula kosonen kirjoitti:

      Täysin samaa mieltä,järjetön päätös muuttaa tämän linjan reitti.Riihelän perukoilla ei muutenkaan mitään palveluja niin julkinen liikenne muutetaan ettei se palvele mitenkään.Nyt pääsee sujuvasti matkakeskukseen,kaup.sairaalaan,Paavolaan kaupoille.Kaikki kantaa ottamaan ja puolustamaan että tämä reitti pysyy samana,vaihtukoon numero mutta ei reitti.

  25. Helena Hännikäinen kirjoitti:

    Nyt kun uusia reittejä suunnitellaan,
    voitaisiko vihdoin huomioida vuoroja
    myös Laaksokadulle. Tämä seutu on
    tiiviisti asutettu ja lisäksi siellä
    asuu vanhuksia ja huonokuntoisia.
    Bussivuorot palvelisivat myös kirjaston,teatterin ja päiväkodin
    asiakkaita.
    Laaksokatu 15 asukkaat

    1. Uuslahtelainen kirjoitti:

      Juuri näin,Helmi-taxin tyyppinenkin riittäisi kun vuorovälit olisi vaikka tunnin välein.

    2. Nils kirjoitti:

      Uusi citylinja Pyhättömästä/Pyhättömään ajaa Laaksokadun kautta torille kerran tunnissa.Pysäkit tulevat sijaitsemaan Wanhan Herran ja kirjaston luona.

  26. Bussi Ukko kirjoitti:

    Kaikki 1 vuoron linjat voisivat käyttää 1M reittiä. Urheilukeskus ja jäähalli sekä suurhalli tarvii oman ns. bussilinjansa. Käyttäjiä löytyisi varmasti.

  27. Riitta kirjoitti:

    suoria vuoroja välille Orimattila-Lahti-Orimattila aamuisin Orimattilasta klo 7-9 ajalle, ja Lahdesta iltapäivisin klo 15-17.

  28. Rampe kirjoitti:

    Lahtelaiset ovat jollakin tasolla oppimassa joukkoliikenteen käyttäjiksi. Muutokset asenteissa ovat hitaita. Hinta ja palvelutaso vaikuttaa. Kehittämistarpeita ja parannettavvaa varmasti on. Kaikkea ei kannata kuitenkaan myllätä muutaman vuoden välein täysin uusiksi. Jos näitä mylläyksiä tehdään liian tiheästi, niin voiko mahdollinen omasta autosta luopuja luottaa siihen, että linja x ajaa naapurikadun pysäkin vielä seuraavanakin vuonna.

  29. Outi kirjoitti:

    Olisiko mahdollista venyttää yhtä linjaa Orimattila-Myrskylä-Orimattila välille, vaikka vain kerran päivässä, edes pikkubussi? Myrskylästä kuljetaan päivittäin Orimattilaan monesta syystä, terveyskeskukseen, hammaslääkäriin, kauppoihin ym. Koulupäivinä kulkee varhais-aamu/iltapäivä bussi mutta siihen väliin tarvittaisiin yksi bussi. Itse kulkisin Lahteen asti jos olisi bussi Myrskylästä.

  30. Rauha nurminen kirjoitti:

    Kilpiäisistä suora yhteys keskussairaalalle,matkakeskukseen ja Holman Prismaan.

  31. Jokke Seppälä kirjoitti:

    Missä on Kytölän joukkoliikenne? Ei missään! n.2 km lähimmälle pysäkille!? Terveiset Uudelta Kytölänmäeltä.

    1. Heikki kirjoitti:

      Ei vastausta…enkä ihmettele. Vuoden päästä joku saattaa vilkaista tekstiä, nostaa hartioita ja lähtee kahville.

  32. Mummo kirjoitti:

    Saksalasta pääsee keskustaan, mutta kaupat ovat Launeella. Olenko ainoa, joka kaipaisi city-linjaa Karjalankadulta Upon-siltaa alas ja Ajokatua pitkin Launeen Prismalle.

  33. 31 kirjoitti:

    31 voisi mennä aivan normaalisti kuin aikasemmin, mutta se menisi Helsingintien kautta. Eli Myyntimiehenkatu, Laatukaari, Laatukatu, Luhdantaustankatu, Porvoojoentie, Eteläinen Rengastie, Mäntsäläntie, Tapparakatu, Helsingintie, Hollolantie, Vapaudenkatu, Tori, Vapaudenkatu, Vesijärvenkatu, Kirkkokatu, Kauppakatu, Lahdenkatu, Mukkulankatu, Myllymäenkatu ja Tervaskatu.

  34. Erppi kirjoitti:

    Vääksyyn voisi olla paremmat yhteydet Lahden matkakeskuksesta.

  35. Sanna kirjoitti:

    Kariston linja 7 tai joku muu linja tulisi olla nopeampi matkakeskukselle, jotta mahdollistaisi työmatkat junailijoille. Tämä on entistä tärkeämpää, kun aseman parkkipaikkoja vähennetään. Linja on hidas suhteessa matkan pituuteen ja ei yhtään sykronisoitu junan aikataulujen mukaan. Alueella on paljon junaliikennettä työmatkoilla käyttäviä, jotka kulkevat autolla, koska bussi ei ole mitenkään toimiva vaihtoehto.

  36. Heikki Penttilä kirjoitti:

    Uusi linja 20 Tanssimäenkatu – Ritaniemenkatu – Vanhatie – Johanneksenkatu (Prisma Holma) – Savontie – Holman Kymijärven maantie – Siivolankatu (Karisma) – Kauppiaankatu – Karistonväylä – Karistonkatu – Kasaajankatu (Hartwall) – Vanhanradankatu – Kerinkallionkatu – Saksalankatu – Ajokatu (Maili) – Uudenmaankatu – Orimattilankatu – Tupalankatu (ABC Renkomäki)

  37. Ville Saarikko kirjoitti:

    Ois hyvä jos salpakankasntin.kautta menisi muutama vuoro hollolan kirkolle hautausmalle ja arkena ja myös viikon loppunna ois hyvä jos menis hollolan kirkolla

  38. Elina kirjoitti:

    En löytänyt runkolinjasuunnitelmasta Ritaniemenkadun ja Niemenkadun kautta kulkevaa reittiä. Säilyykö 21 näin ennallaan? Reitti Tanssimäenkatu – Riihelä. Reitin varrella on paljon asutusta. Mukkulankadulle on pitkä matka vaikkapa opiskelija-asunnoista.

  39. Elina kirjoitti:

    Löysin kun tutkin uudelleen, vaihto Trion kohdalla? Järjetöntä. Kiertää, eikä ainakaan nopeuta matka-aikaa. Kuka haluaa vietttää työmatkaillen 3 tuntia per suunta? Nykyisessä kahdessa tunnissa on aivan riittävästi kestämistä. Muualla työssä käyvät eivät myöskään käytä Lahden palveluja arkisin, koska kaikki paikat ovat jo kiinni, kun vihdoin iltamyöhällä on kotona. Paperilla suunnittelijan mielestä voi näyttää jolatkin, mutta mitäs jos suunnitelija kokeilisi matkustaa jokaisella linjalla ja kokeilla miltä se nykyisilläkään linjoilla matkustaminen tuntuu.

  40. J.L. kirjoitti:

    88.89 linjaa voisi vähentää puolella. Ja uutta tietä voisi yli puolet mennä väliä Lahti Orimattila. Tyhjiä busseja suhaa 4 kertaa tunnissa edestakaisin pennalantietä. Lehtimäen kuskit kaahaa kuin idiootin taajamissa. liikennöitsijä vaihtoon . Ehkä sitten osaavat kuljettajat tulisi linjalle ajamaan. Aivan järjetöntä ajattaa tyhjiä busseja linjalla.

  41. Vippe kirjoitti:

    Launeelta Kaarikadulta ja Tapparakadulta ( 20 lähistöltä) tulisi päästä keskussairaalaan suoraan sekä sieltä takaisin. Ei todellakaan matkakeskuksen kautta.
    Tällöin tulisi käytettyä julkista liikennettä.
    Tuntuu, että Launeen asukkaat suunnitelmissa unohdettu.

    1. päivi kouri kirjoitti:

      Ei voi joka linjalta suoraan päästä esim.keskussairaalaan, Tonttilasta ei pääse suoraan ikinä! Älkääkä missään nimessä lisätkö bussivuoroja Jalkarantaan, sillä sinne pääsee nykyisinkin ainakin 4xtunnissa!Lisä vuoroja huonommin liikkuviin reitteihin. Liipolasta eestaas!Linja 17 aikatauluja voisi rukata paremmiksi, sillä aina on kannettava aikatauluja mukana, koska joka tunti lähtöaika eri!! Muitten aikataulut on esim.aina tasalta ja puolelta! Ja pahinta on että autot on usein jopa 15min myöhässä,niin kävi eilenkin ja vuoroja on jäänyt ajamattakin! Eilen lähti 15 yli torilta, vaikka seuraava oli jo lähdössä 5 yli puol! Koettakaa nyt ajoissa tsekata nämä lijat ja ajakaa kaikki linjat läpi kello kädessä ,siihen riittää yksi bussi teille suunnittelijat!! Kiitos

  42. Keijo Tapper kirjoitti:

    Onko noissa luonnoksissa Korpikankare unohdettu kokonaan
    siellä asuu iäkkäitä ihmisiä ja hekin tarvitsevat kujetusta
    oletteko unohtaneet heidät kokonaan

  43. Sakke. kirjoitti:

    Hienoa, että Pennalan läpi kulkua vähennetään. Suora linja Lahti Orimattila uutta tietä. Se oikea ratkaisu 88,89 linjoilla. Saadaan tämä Lehtimäen liikenteen kaahaus vähentymään puolella. Täällä pärjätään hyvin kerran tunnissa liikkuvilla busseilla.

  44. Pirkko Yrjölä kirjoitti:

    Kaukkari ja Koivukumpu unohdettu.Esim. Kaukkarin päätepysäkki(Tuohimäenkatu) tärkeä, asuu paljon kouluikäisiä ja vanhuksia

  45. AcesteAduff kirjoitti:

    nne hemp oil benefits dr oz

  46. RannevIdoma kirjoitti:

    riga is is levitra

  47. DoonaHabIdeange kirjoitti:

    qjs online casino

  48. RannevIdoma kirjoitti:

    cheap viagra online 25mg

  49. PymnPoump kirjoitti:

    elp nutiva hemp oil

  50. RannevIdoma kirjoitti:

    online at is sales

  51. Lisasof kirjoitti:

    advair

  52. AvExjeneuntotte kirjoitti:

    kqd casino online

  53. RannevIdoma kirjoitti:

    recommended site viagra uk

  54. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    ekd cbd oil canada

  55. hermes birkin kirjoitti:

    I and also my pals happened to be analyzing the great tactics on your website and so unexpectedly I got an awful feeling I never expressed respect to the blog owner for those tips. All the boys happened to be so excited to see all of them and now have seriously been taking advantage of these things. Thank you for genuinely so kind and then for considering this sort of beneficial subject matter millions of individuals are really eager to discover. My very own honest apologies for not expressing gratitude to earlier.
    hermes birkin [url=http://www.birkinbag.us.com]hermes birkin[/url]

  56. RannevIdoma kirjoitti:

    viagra pris sverige

  57. Keegnabbeby kirjoitti:

    mdo real money casino

  58. EmalmEngagrop kirjoitti:

    asy buy cbd oil

  59. GermanIdoma kirjoitti:

    0978 viagra canada fast delivery

    http://ph-5b6ba-2-0.com/ – generic viagra online

    farmacias de singapur viagra

  60. RannevIdoma kirjoitti:

    viagra how to use it

  61. RannevIdoma kirjoitti:

    viagra brand discount

  62. Ceaptemekeymn kirjoitti:

    hyx cbd oil at walmart

  63. VimbPriemsNeics kirjoitti:

    awz play online casino

  64. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    eei real money casino

  65. RannevIdoma kirjoitti:

    i recommend cheap viagra

  66. paithGriera kirjoitti:

    cem online casinos

  67. BevelistSaiweew kirjoitti:

    udf online casino real money

  68. anaroMave kirjoitti:

    htz walgreens cbd oil

  69. RannevIdoma kirjoitti:

    should i take is or is

  70. RannevIdoma kirjoitti:

    viagra en los jovene

  71. RannevIdoma kirjoitti:

    tomar is mujeres

  72. Eloloberflierly kirjoitti:

    pnm cbd oil vs hemp oil

  73. Poornununksom kirjoitti:

    wka green roads cbd oil

  74. anaroMave kirjoitti:

    lcf casino bonus codes

  75. GermanIdoma kirjoitti:

    0978 does work generic viagra

    http://ph-5b6ba-2-0.com/ – viva viagra chords

    compare levitra viagra online

  76. AcesteAduff kirjoitti:

    tyf cbd oil florida

  77. DoonaHabIdeange kirjoitti:

    jqh casino online

  78. PymnPoump kirjoitti:

    eqa cbd oil canada

  79. Spolvemom kirjoitti:

    emw cbd oil canada

  80. RannevIdoma kirjoitti:

    viagra 100 mg 4 cpr

  81. RannevIdoma kirjoitti:

    viagra age use

  82. GermanIdoma kirjoitti:

    0978 viagra trop cher

    http://ph-5b6ba-2-0.com/ – come posso comprare il viagra

    very good site cheap us viagra

  83. AvExjeneuntotte kirjoitti:

    vhj play online casino

  84. EmalmEngagrop kirjoitti:

    exm hemp oil vs cbd oil

  85. RannevIdoma kirjoitti:

    us or canada discount viagra

  86. Keegnabbeby kirjoitti:

    wja casino games

  87. Aaronjoync kirjoitti:

    http://asosiasi-bapelkes.com/ – prednisone

  88. Ceaptemekeymn kirjoitti:

    lwo hemp oil for dogs

  89. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    oqm cbd vs hemp oil

  90. VimbPriemsNeics kirjoitti:

    tah online casino real money

  91. RannevIdoma kirjoitti:

    viagra for men benefits

  92. RannevIdoma kirjoitti:

    videos usando is femenino

  93. Diefexceeme kirjoitti:

    qjo hemp oil store

  94. paithGriera kirjoitti:

    iir big fish casino

  95. GermanIdoma kirjoitti:

    a94c achter generique du is

    http://ph-5b6ba-2-1.com/ – is soft be

    is price and name

  96. RannevIdoma kirjoitti:

    phone in order for viagra plus

  97. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    brm casino online slots

  98. BevelistSaiweew kirjoitti:

    geo real money casino

  99. GermanIdoma kirjoitti:

    0978 can we take 50mg of viagra

    http://ph-5b6ba-3-0.com/

    viagra stores edmonton

  100. Poornununksom kirjoitti:

    eye hempworx cbd oil

  101. PymnPoump kirjoitti:

    hkt benefits of hemp oil

  102. DoonaHabIdeange kirjoitti:

    ujs play online casino

  103. AcesteAduff kirjoitti:

    adm full spectrum hemp oil

  104. air max 2018 kirjoitti:

    I have to show my respect for your kindness supporting men and women that really want help on this one situation. Your personal dedication to passing the solution up and down came to be astonishingly important and has always encouraged associates much like me to reach their aims. Your entire warm and helpful key points can mean a lot a person like me and even further to my office workers. Warm regards; from everyone of us.
    air max 2018

  105. Eloloberflierly kirjoitti:

    xuj what is cbd oil

  106. anaroMave kirjoitti:

    zbv free casino

  107. GermanIdoma kirjoitti:

    0978 buy viagra soft tabs uk

    http://ph-5b6ba-3-0.com/

    comprare viagra austria

  108. AvExjeneuntotte kirjoitti:

    epe casino games

  109. EmalmEngagrop kirjoitti:

    gin cbd oil stores near me

  110. Spolvemom kirjoitti:

    jpg cbd oil canada

  111. GermanIdoma kirjoitti:

    0978 viagra cheap brands sale

    http://ph-5b6ba-3-0.com/

    viagra della mente

  112. RannevIdoma kirjoitti:

    is varighed

  113. RannevIdoma kirjoitti:

    farmacia canadiense is no

  114. Bennyrag kirjoitti:

    read this

  115. RannevIdoma kirjoitti:

    viagra sales usa

  116. Ceaptemekeymn kirjoitti:

    csx buy cbd online

  117. Diefexceeme kirjoitti:

    atw benefits of hemp oil

  118. Keegnabbeby kirjoitti:

    ykr online casino

  119. VimbPriemsNeics kirjoitti:

    zps casino games

  120. GermanIdoma kirjoitti:

    a94c is for men in canada

    http://ph-5b6ba-3-1.com/

    is is impotenza

  121. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    nqr cbd oil canada

  122. PymnPoump kirjoitti:

    eok hemp oil extract

  123. RannevIdoma kirjoitti:

    just try viagra lowest price

  124. Poornununksom kirjoitti:

    qsj buy cbd usa

  125. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    xss online casino games

  126. DoonaHabIdeange kirjoitti:

    kyx online casino

  127. BevelistSaiweew kirjoitti:

    dno play casino

  128. anaroMave kirjoitti:

    bmv hemp oil cbd

  129. AcesteAduff kirjoitti:

    cou healthy hemp oil

  130. EmalmEngagrop kirjoitti:

    aem cbd oil price

  131. AvExjeneuntotte kirjoitti:

    iqs play casino

  132. anaroMave kirjoitti:

    kcf casino bonus codes

  133. Eloloberflierly kirjoitti:

    rqs cbd oil for pain

  134. RannevIdoma kirjoitti:

    tarif viagra tarifs viagra

  135. RannevIdoma kirjoitti:

    viagra buy viagra online

  136. RannevIdoma kirjoitti:

    just try is for ed

  137. kd 10 kirjoitti:

    I really wanted to compose a quick word in order to thank you for the remarkable information you are giving here. My considerable internet investigation has at the end of the day been recognized with sensible facts to exchange with my co-workers. I would repeat that most of us website visitors actually are very fortunate to exist in a useful place with so many awesome individuals with beneficial opinions. I feel pretty lucky to have seen the webpage and look forward to some more awesome moments reading here. Thanks a lot once again for all the details.
    kd 10

  138. Spolvemom kirjoitti:

    xvl best hemp oil

  139. RannevIdoma kirjoitti:

    mexico is online

  140. RannevIdoma kirjoitti:

    price is in india

  141. RannevIdoma kirjoitti:

    100mg is be ny pfizer

  142. RannevIdoma kirjoitti:

    is dosage men

  143. RannevIdoma kirjoitti:

    is teva canada

  144. Diefexceeme kirjoitti:

    dzn plus cbd oil

  145. Ceaptemekeymn kirjoitti:

    zsn where to buy cbd oil

  146. RannevIdoma kirjoitti:

    is no prescription paypal

  147. paithGriera kirjoitti:

    afl casino real money

  148. VimbPriemsNeics kirjoitti:

    yku casino online slots

  149. RannevIdoma kirjoitti:

    online sales of is

  150. Keegnabbeby kirjoitti:

    yxw online casino games

  151. DoonaHabIdeange kirjoitti:

    eia real money casino

  152. Poornununksom kirjoitti:

    mpl pure cbd oil

  153. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    dzn optivida hemp oil

  154. GermanIdoma kirjoitti:

    0978 holland viagra rezept ohne

    viagra cheap brands sale

  155. RannevIdoma kirjoitti:

    best sites buy viagra online

  156. AcesteAduff kirjoitti:

    nps cbd hemp oil walmart

  157. EmalmEngagrop kirjoitti:

    zkm nutiva hemp oil

  158. Janesof kirjoitti:

    lisinopril

  159. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    sqr online casinos

  160. RannevIdoma kirjoitti:

    google online viagra sales

  161. AvExjeneuntotte kirjoitti:

    hgz free casino

  162. anaroMave kirjoitti:

    ilq walgreens cbd oil

  163. BevelistSaiweew kirjoitti:

    mxz online casino real money

  164. GermanIdoma kirjoitti:

    a94c is online kaufen illegal

    at name is does work

  165. RannevIdoma kirjoitti:

    rapid heart viagra

  166. RannevIdoma kirjoitti:

    sell viagra online affiliate

  167. RannevIdoma kirjoitti:

    viagra canada law

  168. GermanIdoma kirjoitti:

    a94c is cgmp

    is online kaufen illegal

  169. anaroMave kirjoitti:

    phy online casino

  170. Eloloberflierly kirjoitti:

    fml optivida hemp oil

  171. Diefexceeme kirjoitti:

    mkz cbd oils

  172. Spolvemom kirjoitti:

    pzd cbd oil for sale

  173. RannevIdoma kirjoitti:

    is en los jovene

  174. Ceaptemekeymn kirjoitti:

    xxm cbd oil canada

  175. paithGriera kirjoitti:

    vzo play casino

  176. RannevIdoma kirjoitti:

    is tablets best price

  177. Evasof kirjoitti:

    tadacip

  178. VimbPriemsNeics kirjoitti:

    pld casino games

  179. DoonaHabIdeange kirjoitti:

    akp casino bonus codes

  180. Poornununksom kirjoitti:

    xtv cbd oil vs hemp oil

  181. EmalmEngagrop kirjoitti:

    fqs what is hemp oil

  182. GermanIdoma kirjoitti:

    0978 canadian board viagra pharmacy

    simvastatin viagra

    viagra for market indian women

  183. Keegnabbeby kirjoitti:

    crp free casino

  184. AcesteAduff kirjoitti:

    cir cbd oil canada online

  185. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    zwn cbd oil for sale walmart

  186. AvExjeneuntotte kirjoitti:

    mro play online casino

  187. RannevIdoma kirjoitti:

    should i take cialis or viagra

  188. GermanIdoma kirjoitti:

    0978 viagra 25 50

    zusammensetzung viagra 50 mg

    viagra cheap brands sale

  189. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    gvo casino online slots

  190. Aaronjoync kirjoitti:

    http://hydrochlorothiazide.wtf/ – hctz no prescription

  191. RannevIdoma kirjoitti:

    comprar viagra en puerto rico

  192. anaroMave kirjoitti:

    sfp zilis cbd oil

  193. BevelistSaiweew kirjoitti:

    jiu big fish casino

  194. RannevIdoma kirjoitti:

    buying viagra in macau

  195. GermanIdoma kirjoitti:

    a94c services is reviews

    be is online

    is stores boots

  196. anaroMave kirjoitti:

    yfr casino online

  197. Diefexceeme kirjoitti:

    oph buy cbd new york

  198. RannevIdoma kirjoitti:

    viagra psychischer strung

  199. RannevIdoma kirjoitti:

    wow inexpensive viagra

  200. Ceaptemekeymn kirjoitti:

    lti cbd oil side effects

  201. paithGriera kirjoitti:

    fdt casino online

  202. VimbPriemsNeics kirjoitti:

    oir casino online slots

  203. Eloloberflierly kirjoitti:

    psp what is hemp oil good for

  204. RannevIdoma kirjoitti:

    is is or levitra cost

  205. DoonaHabIdeange kirjoitti:

    ght casino slots

  206. EmalmEngagrop kirjoitti:

    xgg plus cbd oil

  207. RannevIdoma kirjoitti:

    viagra online with paypal

  208. Poornununksom kirjoitti:

    mrn benefits of hemp oil

  209. RannevIdoma kirjoitti:

    acheter viagra en suisse

  210. AcesteAduff kirjoitti:

    rbc buy cbd new york

  211. AvExjeneuntotte kirjoitti:

    deg play casino

  212. Keegnabbeby kirjoitti:

    rpq free casino games

  213. RannevIdoma kirjoitti:

    sirve es y que is que para

  214. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    bjn cbd oil online

  215. PymnPoump kirjoitti:

    uym cbd oil prices

  216. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    fxz big fish casino

  217. BevelistSaiweew kirjoitti:

    obm casino games

  218. RannevIdoma kirjoitti:

    where to buy herbal viagra

  219. RannevIdoma kirjoitti:

    where can i be is tablet

  220. Diefexceeme kirjoitti:

    syw cbd oil for pain

  221. Ceaptemekeymn kirjoitti:

    crn cbd oil stores near me

  222. EmalmEngagrop kirjoitti:

    yhj hemp oil benefits dr oz

  223. paithGriera kirjoitti:

    pyy casino real money

  224. DoonaHabIdeange kirjoitti:

    pnu online casino real money

  225. anaroMave kirjoitti:

    ozp casino bonus codes

  226. VimbPriemsNeics kirjoitti:

    ibx online casino

  227. Poornununksom kirjoitti:

    uub cbd oil canada online

  228. AvExjeneuntotte kirjoitti:

    wcm casino games

  229. Spolvemom kirjoitti:

    gak what is cbd oil

  230. AcesteAduff kirjoitti:

    ghq best cbd oil

  231. RannevIdoma kirjoitti:

    something better than is

  232. PymnPoump kirjoitti:

    ubv organic hemp oil

  233. Eloloberflierly kirjoitti:

    ami buy cbd usa

  234. Keegnabbeby kirjoitti:

    sat online casino games

  235. RannevIdoma kirjoitti:

    osta viagra

  236. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    seg strongest cbd oil for sale

  237. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    iuw big fish casino

  238. RannevIdoma kirjoitti:

    buy pink viagra by pfizer

  239. anaroMave kirjoitti:

    wps cbd oil florida

  240. BevelistSaiweew kirjoitti:

    icc best online casinos

  241. EmalmEngagrop kirjoitti:

    ooj healthy hemp oil

  242. Diefexceeme kirjoitti:

    vfj nutiva hemp oil

  243. hogan outlet kirjoitti:

    I would like to express my gratitude for your kindness in support of those who have the need for help on this particular matter. Your real dedication to getting the message around had been unbelievably beneficial and has regularly empowered people much like me to achieve their endeavors. This insightful advice signifies much a person like me and still more to my mates. Warm regards; from all of us.
    hogan outlet

  244. DoonaHabIdeange kirjoitti:

    gfk big fish casino

  245. paithGriera kirjoitti:

    axx play online casino

  246. Ceaptemekeymn kirjoitti:

    yva zilis cbd oil

  247. RannevIdoma kirjoitti:

    just try is lowest price

  248. VimbPriemsNeics kirjoitti:

    rjn online casino

  249. RannevIdoma kirjoitti:

    viagra online rosario

  250. anaroMave kirjoitti:

    fsm no deposit casino

  251. AvExjeneuntotte kirjoitti:

    mya casino online slots

  252. AcesteAduff kirjoitti:

    gde charlottes web cbd oil

  253. PymnPoump kirjoitti:

    mjs cbd

  254. Spolvemom kirjoitti:

    dhe hemp oil extract

  255. RannevIdoma kirjoitti:

    is frauen online kaufen

  256. Keegnabbeby kirjoitti:

    boa best online casinos

  257. Eloloberflierly kirjoitti:

    ehg hemp oil for pain

  258. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    vex cbd hemp

  259. EmalmEngagrop kirjoitti:

    jez cbd oil vs hemp oil

  260. RannevIdoma kirjoitti:

    kwikmed coupon is

  261. RannevIdoma kirjoitti:

    be is 25mg tablets

  262. sokzyqhib kirjoitti:

    I was having provoke figuring out what I should to do. I tried so profuse other things prior to I came to a unalterable conclusion. My lover and I were talking equal hour, and it discover me out of nowhere. I suddenly realized that I heard of a website some time ago that would stop me out. I came on here because I wanted to allocation my sudden discovery with you all. Here it is: unsecured personal loans online

  263. Diefexceeme kirjoitti:

    npt cbd oil canada online

  264. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    cjt free casino games online

  265. DoonaHabIdeange kirjoitti:

    ifn online casino real money

  266. anaroMave kirjoitti:

    ust cbd oil florida

  267. paithGriera kirjoitti:

    rrl casino slots

  268. BevelistSaiweew kirjoitti:

    bqv no deposit casino

  269. Ceaptemekeymn kirjoitti:

    dkv cbd oil online

  270. Aaronjoync kirjoitti:

    http://buyallopurinol.us.org/ – cheap allopurinol

  271. VimbPriemsNeics kirjoitti:

    mvf casino online slots

  272. RannevIdoma kirjoitti:

    is how to use it

  273. AvExjeneuntotte kirjoitti:

    whw casino slots

  274. PymnPoump kirjoitti:

    kfi cbd oil florida

  275. Poornununksom kirjoitti:

    niw hemp oil arthritis

  276. AcesteAduff kirjoitti:

    llz cbd oil

  277. RannevIdoma kirjoitti:

    viagra purchase in uk

  278. anaroMave kirjoitti:

    ptj big fish casino

  279. EmalmEngagrop kirjoitti:

    vxf cbd oil canada online

  280. Bennyrag kirjoitti:

    antabuse

  281. Keegnabbeby kirjoitti:

    ywo best online casinos

  282. Diefexceeme kirjoitti:

    qiv buy cbd new york

  283. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    dzh buy cbd oil

  284. DoonaHabIdeange kirjoitti:

    fjn casino online slots

  285. RannevIdoma kirjoitti:

    at 25mg is

  286. RannevIdoma kirjoitti:

    cod online viagra cz

  287. Eloloberflierly kirjoitti:

    wln hemp oil benefits

  288. paithGriera kirjoitti:

    qbn free casino games

  289. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    wxc online casino real money

  290. Ceaptemekeymn kirjoitti:

    alt cbd oil for sale

  291. PymnPoump kirjoitti:

    uwk cbd oil uk

  292. TreninIdoma kirjoitti:

    is dosage overdose

    af29 is online thailand

  293. VimbPriemsNeics kirjoitti:

    aua casino online

  294. anaroMave kirjoitti:

    ila cbd oil for pain

  295. BevelistSaiweew kirjoitti:

    jvd free casino games

  296. RannevIdoma kirjoitti:

    be is manhattan

  297. AvExjeneuntotte kirjoitti:

    kqn casino online

  298. Poornununksom kirjoitti:

    gni buy cbd oil

  299. AcesteAduff kirjoitti:

    gvu cbd oil uk

  300. anaroMave kirjoitti:

    lfj play online casino

  301. EmalmEngagrop kirjoitti:

    dzu cbd oil side effects

  302. Amysof kirjoitti:

    nolvadex

  303. DoonaHabIdeange kirjoitti:

    fdy casino game

  304. Diefexceeme kirjoitti:

    fds zilis cbd oil

  305. RannevIdoma kirjoitti:

    is herbal for men

  306. Keegnabbeby kirjoitti:

    pzm no deposit casino

  307. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    hnv buy cbd usa

  308. RannevIdoma kirjoitti:

    levitra 20 mg o viagra

  309. paithGriera kirjoitti:

    skf online casino games

  310. mbbg kirjoitti:

    thank you
    older women
    Older Woman
    mbbg
    maybaybagia
    Older Woman-Younger Man Relationship
    Mature Women

    Men Confess Why They Find Older Women Irresistible

    This is why young men find older women so appealing

    https://traingheo.hatenablog.com/entry/2019/08/08/150620

  311. Ceaptemekeymn kirjoitti:

    dlp hemp oil extract

  312. Eloloberflierly kirjoitti:

    rle hemp oil cbd

  313. VimbPriemsNeics kirjoitti:

    twf free casino games

  314. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    hgk real money casino

  315. AvExjeneuntotte kirjoitti:

    rbr best online casinos

  316. TreninIdoma kirjoitti:

    anagen is at

    af29 be female is pills online

  317. anaroMave kirjoitti:

    gvm cbd oil for pain

  318. AcesteAduff kirjoitti:

    bsg what is hemp oil

  319. BevelistSaiweew kirjoitti:

    zau casino online

  320. EmalmEngagrop kirjoitti:

    tiz best cbd oil

  321. TreninIdoma kirjoitti:

    a94c is tglicher verkauf

    pilule de is le canada

    is pas de la case

  322. anaroMave kirjoitti:

    vwh casino game

  323. DoonaHabIdeange kirjoitti:

    nmq casino real money

  324. Diefexceeme kirjoitti:

    ceq full spectrum hemp oil

  325. TreninIdoma kirjoitti:

    0978 cialis rezeptfrei lnder

    http://ph-5b6ba-2-0.com/ – buy cialis

    cialis generic mt tadalafil

  326. Lisasof kirjoitti:

    5 mg cialis

  327. paithGriera kirjoitti:

    mkg online casinos

  328. Spolvemom kirjoitti:

    cnw cbd hemp

  329. Keegnabbeby kirjoitti:

    heq casino slots

  330. hurlGrormbobTog kirjoitti:

    joi cbd oil side effects

  331. Ceaptemekeymn kirjoitti:

    oih charlottes web cbd oil

  332. VimbPriemsNeics kirjoitti:

    mva casino games

Vastaa käyttäjälle cottBrag Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *