Hyppää sisältöön

Kohti puhtaampaa joukkoliikennettä

17 SÄHKÖBUSSIA LIIKENTEESEEN ENSI KESÄNÄ

Koiviston auto Oy on voittanut Lahden seudullisen joukkoliikenteen tarjouskilpailun ja uusien runkolinjojen 1, 5, 6, 22 ja 28 sekä niitä täydentävien linjojen 16, 20 ja 23 liikennöinnin. Linjalle 1, joka liikennöi Liipolasta Karjusaareen ja Solttiin, vaadittiin kahdeksan kappaletta sähköbusseja. Lisäksi Koiviston auto tarjosi sähköbusseja, jotka liikennöivät pääsääntöisesti runkolinjoilla 5 Hörölästä Metsäkankaalle sekä 6 Riihelästä Saksalaan. Tämän myötä Lahteen saadaan 17 uutta sähköbussia. Loput 12 bussia käyttävät polttoaineenaan toisen sukupolven uusiutuvaa biodieseliä. Uuden sopimuksen mukainen liikennöinti alkaa 1.7.2021.

Ensi kesänä liikenteeseen tulevat sähköautot ovat merkiltään VDL Citea LLE-115 Electric -autoja. Autojen toimintasäde on noin 200 kilometriä ja autot ladataan ainoastaan varikolla.

Koiviston Autolla on ollut jo useamman kuukauden ajan yksi sähköbussi koekäytössä Lahden linjaliikenteessä. Kokeilusta on saatu hyödyllistä kokemusta laajenevaa sähköbussiliikennettä varten. Testaukset ovat sujuneet hyvin. Auto on ollut ajossa suunnitellun mukaisesti kesäkuun alusta alkaen muutamia päiviä lukuun ottamatta. Matkustajat ja kuljettajat ovat olleet autoon tyytyväisiä, etenkin auton hiljaiseen ja tasaiseen kulkuun.

LINJA-AUTOJEN KÄYTTÖVOIMAN MUUTOS ON LAHDESSA NOPEAA

Sähköbussit ovat merkittävä askel kohti Lahden tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä. Liikenteen osalta tavoitteena on päästöjen väheneminen noin 50 %. Sähköbussiliikenne on lähipäästötöntä, hiljaista ja käyttäjäystävällistä. Sähköbussien käyttäjäystävällisyys perustuu hiljaisuuden lisäksi sähköisen ja vaihteistottoman voimalinjan mahdollistamaan pehmeään kiihdytykseen ja jarrutukseen sekä tasaiseen liikennöintiin. Taloudellisen kannattavuuden näkökulmasta sähköbussiliikenteen suurin hyöty on pienet käyttökustannukset, mikä näkyi myös tarjousten hinnoittelussa.

Lahden seudun liikenteessä ajavien autojen käyttövoimien muutos on ollut nopeaa. Ensimmäiset uusiutuvaa biodieseliä polttoaineena käyttävät linja-autot aloittivat liikennöinnin tänä kesänä. Ensi kesänä sähköbussien aloittaessa liikennöinnin jo yli puolet autoista (58 %) käyttää vaihtoehtoista polttoainetta.

SÄHKÖBUSSEILLE SUUNNITELTU OMA ULKOASU

Tuleville sähköbusseille on suunniteltu oma, LSL:n siniseen teemaan sopiva teippaus. Kuosissa haluttiin tuoda esiin Lahden juhlavuosi Euroopan ympäristöpääkaupunkina. Sähköbussien kuvitus pohjautuu LSL:n ”Hongankolistaja”-teemaan, joka on saanut alun perin inspiraation Päijät-Hämeen puhtaista metsistä.

Teippauksessa vihreä sähköjohto kietoutuu sinisen maapallon ympärille. Kuosi tuo visuaalisessa muodossa esiin ympäristöpääkaupungin sanomaa siitä, että Suomen ensimmäisenä suurena hiilineutraalina kaupunkina Lahti näyttää suuntaa niin Suomen muille kaupungeille kuin kansainvälisestikin.