Lahden seudun liikenteen ja VR:n yhteisen mobiililipun käyttöönoton tavoitteena on saada käyttöön lipputuote, joka käy maksutapana sekä Lahden seudun liikenteessä että VR:n junavuoroilla. Lahden seudun joukkoliikennelautakunnan kokous on keskiviikkona 21.9.2022.
Uutta mobiililippumallia ehdotetaan lautakunnalle
Lahden seudun liikenteen (LSL) kertaliput ovat tulleet myyntiin VR Matkalla -sovellukseen kesäkuussa 2022. Matkustaja voi ostaa sovelluksesta junalipun oston yhteydessä myös LSL:n kertalipun.
Lahden kaupungin ja VR:n yhteistyön edistämisen tavoitteena on saada käyttöön lipputuote, joka käy maksutapana sekä LSL:n liikenteessä, että VR:n junavuoroilla Päijät-Hämeen alueella.
Toteutustavaksi lautakunnalle ehdotetaan mobiililippumallia, jossa yksi mobiililippu kelpaisi matkustukseen VR:n junissa ja LSL:n liikenteessä. Vastaava malli on jo käytössä esimerkiksi Kotkassa, Kouvolassa ja Hämeenlinnassa. Mobiililippumallin avulla on mahdollista selvittää yhteislippujen kysyntää kustannustehokkaasti.
Joukkoliikenteen toiminnan ja talouden seurantaraportti 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2022 on julkaistu
Raportin mukaan alkuvuonna matkustajamäärät ja lipputulot ovat jääneet alle vuoden 2019 tason. Matkustajamäärä on alkanut kasvaa kesä-elokuussa lähemmäksi vuoden 2019 tasoa. Lipputuloennuste jää noin 1,35 miljoonaa euroa pienemmäksi alkuperäiseen talousarvioon verrattuna.
Indeksikorotusten takia liikennöintikustannukset ovat nousseet merkittävästi. Linja-autoliikenteen kustannusindeksi nousi kesäkuussa vuositasolla n. 12 %, minkä takia liikennöintikustannukset ylittävät alkuperäisen talousarvion n. 0,5 miljoonalla eurolla.
Lahden kaupungin liikennöintisopimuksia yksinoikeudensuojan piiriin
Joukkoliikennelautakunta päättää kokouksessaan yksinoikeudensuojasta liikennöintiin liikennöintisopimusten mukaisesti omalla toimivalta-alueellaan. Yksinoikeussuoja koskee linjoja 3, 7, 13, 9, 10 ja 98 sekä Iitti-Kouvola välin liikennettä ja Lempi-palveluliikennettä.
Päätöksen tarkoituksena on suojata julkisesti tuotettuja liikennepalveluita. Sen avulla varmistetaan palvelujen tarjoaminen, jotka ovat monilukuisempia, luotettavampia, korkealaatuisempia tai edullisempia kuin palvelut, joita voitaisiin tarjota pelkästään markkinoiden ehdoilla.
Joukkoliikennelautakunnan kokouksen esityslista 21.9.2022.
Joukkoliikennelautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat luettavissa Dynasty-tietopalvelussa.