Reitti ja aikataulumuutokset
Syksyn aikataulukausi alkaa maanantaina 4.8.2025. Koulupäivävuoroja ei ajeta 4.-6.8. riippuen kunkin kunnan koulujen alkamispäivästä.
Syksyn aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025. Reittioppaasta saat näkyviin syksyn aikataulut, kun valitset matkustuspäiväksi 4.8. jälkeen olevan päivän.
Teknisistä syistä johtuen aikataulut on julkaistu koulujen syyslomaan saakka, mutta tavoitteena on liikennöidä koko syyskausi jouluun asti samoin aikatauluin.
Syyskaudelle tehtävät muutokset on kuvattu linjoittain tekstin alla.
- Lähtöaikoihin on tehty tarvittavia muutoksia koko linjastolla aikatauluvarmuuden parantamiseksi.
- Linjaston kustannustehokkuutta on parannettu, mikä mahdollistaa liikenteen lisäämisen ruuhkaisimmille linjoille.
- Yölinjaston lähtöaikoihin on tehty muutoksia junaliikenteen muuttuvien aikataulujen vuoksi.
Muita syksyn muutoksia
- Käteisen rahan käyttäminen linja-autoissa päättyy syyskauden alkaessa 4.8.2025. Samalla päättyy myös matkakorttien lataaminen linja-autoissa. Käteisellä voi maksaa LSL:n myyntipisteissä, joissa ladataan Waltti-matkakortteja sekä myydään vuorokausilippuja. Katso myyntipisteiden yhteystiedot sivulta Lipunmyynti ja -latauspaikat.
- Osalla linjoista Kauppatorin lähtöpysäkit muuttuivat kesäkaudella pysyvästi. Tarkista käyttämäsi linjan pysäkki Aikataulut -sivulta, reittioppaasta tai Keskustan pysäkit -sivulta.
Bussit pysähtyvät torilla automaattisesti vain, jos ne ajavat aikataulusta edellä. Näytä selvää pysäytysmerkkiä bussin lähestyessä pysäkkiä. Paina kyydissä ollessasi STOP-painiketta myös ennen toria.
Linjat pysähtyvät torilla vain niille merkityillä pysäkeillä. A-pysäkillä ei enää pysähdy jättämään matkustajia kyydistä muut kuin Heinolan linjat.
- Pysäkki Marskin aukio E poistuu käytöstä. Pysäkin korvaa 90 metrin päässä tunnelissa sijaitseva pysäkki Matkakeskus E. Myös Puotikadun, Rastaankadun ja Etelätien pysäkit poistuvat alueen reittimuutosten vuoksi.
Linjakohtaiset muutokset
Avaa linjan tiedot painamalla linjan palkissa olevaa nuoli-painiketta.
-
Linjan 1 liikennöinti jatkuu kesäkaudelle toteutettujen muutosten mukaisena. Lisäksi Launeella reitti siirtyy Launeenkadulta Uudenmaankadulle. Launeenkatua ajaa linja 2.
Linjat 1K ja 1S Karjusaari/Soltti – Matkakeskus – Liipola
- Liipolassa reitti ajetaan molempiin suuntiin. Päätepysäkki sijaitsee Ajokadun ja Eteläisen Liipolankadun läheisyydessä.
- Linjat ajavat Uudenmaankadun kautta. Launeenkatua ajaa linja 2.
- Keskustassa linjat 1K ja 1S eivät aja Kauppatorille, vaan reitti kulkee Vesijärvenkatua pitkin. Keskustassa käytössä on Tevin pysäkit ja ajantasaus tapahtuu Matkakeskuksella.
- Linjojen 1K ja 1S aikatauluihin tulee pieniä aikataulumuutoksia.
Linja 1 Y Karjusaari/Soltti – Kauppatori – Matkakeskus – Liipola – Renkomäki
- Liipolassa reitti ajetaan jatkossa molempiin suuntiin kuten linjat 1K ja 1S.
- Launeella linja ajaa Launeenkatua pitkin.
- Nikkilässä linja 1Y ajaa Ajokatua pitkin.
- Renkomäessä linja 1Y ajaa Renkomäen väylää.
- Linja 1Y ajaa keskustassa Kauppatorin kautta.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linjan 2 reitti muuttuu Etelä-Lahdessa.
- Jatkossa linjan 2 reitti kulkee Launeenkadun, Patomäentien ja Luhdantaustankadun kautta Myyntimiehenkadulle. Palvelu Launeenkadun eteläosassa paranee ja yhteydet keskustaan nopeutuvat.
- Uusi linja 2K ajaa Etelä-Lahdessa Kaarikadun, Mäntsäläntien ja Porvoonjoentien kautta Myyntimiehenkadulle. Mukkulassa linja ajaa linjan 2 reittiä.
- Uusi linja 32 ajaa Patoniitystä Mukkulaan Porvoonjoentien ja Mäntsäläntien kautta.
- Aikatauluihin tulee muutoksia ja vuoroväli tihenee käytetyimmällä reittiosuudella 20 minuutista 15 minuuttiin (linjat 2 ja 32).
- Yölinjat 1Y ja 5Y palvelevat eteläisen Lahden aluetta.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
Linjojen 2, 2K ja 32 reitit kartalla Etelä-Lahdessa 4.8.2025 alkaen
Linjojen 2, 2K ja 32 reitit kartalla Mukkulassa 4.8.2025 alkaen
-
Linjan 3 toinen pää vaihtuu Renkomäestä Metsä-Pietilään. Renkomäkeen ajaa jatkossa linja 7. Reitteihin ei tule muita muutoksia: Linja 3 ajetaan jatkossa reittiä Metsä-Pietilä – Matkakeskus – Kauppatori – Ruoriniemi. Linja 7 ajetaan reittiä Renkomäki – Matkakeskus – Kauppatori – Karisto.
Aikatauluihin tulee pieniä muutoksia. Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linjat 4H, 4V ja 4Y ajetaan kesäkaudelle tehtyjen reittimuutosten mukaan. Linjojen 4H ja 4Y poikkeusreitti Ahtialassa päättyy ja linjat palaavat takaisin Ahtialantielle. Lue lisää kesäkaudelle tehdyistä muutoksista uutisesta Kesän 2025 liikennöinti: reitti- ja aikataulumuutokset
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linja 5 Hörölä – Kauppatori – Matkakeskus – Metsäkangas
- Linja 5 ajetaan pääsääntöisesti kuten talvikaudella 2024. Linjalle on lisätty muutamia yksittäisiä lähtöjä jo kesäkaudelle.
- Sunnuntaisin vuoroväli tihenee 40 minuutista 30 minuuttiin.
Linja 5Y Metsämaa – Kauppatori – Matkakeskus – Metsäkangas
- Kesällä aloittanut yölinja 5Y ajetaan myöhäisiltoina ja varhaisaamuna.
- Palvelee Metsäkangasta, Hennalaa, Kiveriötä ja Metsämaata.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linjoille 6T ja 6V on tulossa aikataulumuutoksia. Reitit pysyvät ennallaan. Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linjan 7 toinen pää vaihtuu Metsä-Pietilästä Renkomäkeen. Metsä-Pietilään ajaa jatkossa linja 3. Reitteihin ei tule muita muutoksia: Linja 7 ajetaan reittiä Renkomäki – Matkakeskus – Kauppatori – Karisto. Linja 3 ajetaan jatkossa reittiä Metsä-Pietilä – Matkakeskus – Kauppatori – Ruoriniemi.
Hiljaiseen aikaan alueella liikennöi linjat 1Y, 5Y ja 7B.
Aikatauluihin tulee muutoksia. Arkipäivien ruuhkaisimpina aikoina ja sunnuntaisin vuoroväli tihenee, lauantaisin harvenee.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linjan 8 liikennöinti jatkuu kesäkaudelle toteutettujen muutosten mukaisena. Lue lisää kesäkaudelle tehdyistä muutoksista uutisesta Kesän 2025 liikennöinti: reitti- ja aikataulumuutokset – Lahden seudun liikenne
Linjat 8K ja 8R ajavat jatkossa Paasikivenkatua ja Svinhufvudinkatua pitkin, jotta linja palvelee paremmin mm. Urheilukeskuksessa asioivia. Urheilukeskuksen pysäkki tulee Paasikivenkadulle liikenneympyrän läheisyyteen.
Linja 9Y ajaa Matkakeskuksen ja Kauppatorin kautta Kiikkulaan.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
Linjojen 8K/R reittimuutos kartalla
-
Linjan 9 liikennöinti jatkuu kesäkaudelle toteutettujen muutosten mukaisena. Lue lisää kesäkaudelle tehdyistä muutoksista uutisesta Kesän 2025 liikennöinti: reitti- ja aikataulumuutokset
- Uusi linja 9B aloittaa arkiruuhkissa reitillä Kauppatori – Villähde
- Yölinja 9Y ajaa reittiä Uusikylä – Villähde – Matkakeskus – Kauppatori – Kiikkula.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linjan 10 liikennöinti jatkuu kesäkaudelle toteutettujen muutosten mukaisena. Lue lisää kesäkaudelle tehdyistä muutoksista uutisesta Kesän 2025 liikennöinti: reitti- ja aikataulumuutokset
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linjan 11 liikennöinti jatkuu kesäkaudelle toteutettujen muutosten mukaisena. Lue lisää kesäkaudelle tehdyistä muutoksista uutisesta Kesän 2025 liikennöinti: reitti- ja aikataulumuutokset
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linja 12 ajetaan kuten talvikaudella 2024, pienet aikataulumuutokset huomioiden.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linja 13 ajetaan kuten talvikaudella 2024, pienet aikataulumuutokset huomioiden.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linja 14 ajetaan kuten talvikaudella 2024, pienet aikataulumuutokset huomioiden.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Kesäkaudella aloittaneen uuden linjan 19 vuoroväli tihenee ruuhka-aikoina 30 minuuttiin.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linjalle 20 on tulossa pieniä aikataulumuutoksia. Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linja 21 poistuu ja sen korvaa uusi linja 50. Koulu-, työ- ja asiointiyhteyksiä lakkautettavan reitin varrella tukevat linjat 51, 55, 57 ja 58.
- Linja 50 ajaa reittiä Salpakangas – Hollola kk – Pyhäniemi. Reitti kartalla (Reittiopas)
- Linja 51 ajaa reittiä Salpakankaan teollisuusalue – Salpakangas – Sairakkala. Reitti kartalla (Reittiopas)
- Hälvälän kautta ajaa linja 57/57K reittiä Salpakangas – Hälvälä – Hollola kk – Pyhäniemi – Kutajoki. Linja 57K ajaa Pyhäniemen koulun kautta. Reitti kartalla (Reittiopas)
- Messilän kautta ajaa linja 58/58K reittiä Salpakangas – Messilä – Pyhäniemi – Hollola kk – Sairakkala. Linja 58K ajaa Pyhäniemen koulun kautta. Reitti kartalla (Reittiopas)
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linjan 23 reitti muuttuu Lahdessa. Linja ajetaan suoraan Mukkulankatua pikin. Muutos parantaa aikatauluvarmuutta sekä yhteyksiä Mukkulasta ja Niemen kampukselta torille.
Linjalle on tulossa myös aikataulumuutoksia ja lisää vuoroja. Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
Linjan 23 reittimuutos kartalla
-
Uusi linja 32 ajaa Mukkulasta Kaivolankadulta Kauppatorin ja Matkakeskuksen kautta Patoniittyyn. Linja parantaa yhteyksiä Mukkulasta torille ja nopeuttaa yhteyksiä Patoniitystä keskustaan. Katso reitti kartalla (Reittiopas).
Linja 32 ajetaan arkisin kello 6-20 ja lauantaisin kello 10-18 puolen tunnin välein. Hiljaiseen aikaan linjat 1Y, 2K ja 5Y palvelevat alueen liikennöintiä.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
Linjojen 2, 2K ja 32 reitit kartalla Etelä-Lahdessa 4.8.2025 alkaen
Linjojen 2, 2K ja 32 reitit kartalla Mukkulassa 4.8.2025 alkaen
-
Linjat 40 ja 42 ajetaan kuten talvikaudella 2024, mutta linjoille on tulossa aikataulumuutoksia. Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
Linja 41 Vääksy – Rantakulma – Vääksy
- Linja 41 ajaa jatkossa reittiä Vääksy– Rantakulma – Vääksy. Vääksystä Lahteen on yhteys linjoilla 40 ja 42. Linja 41A ajaa Vääksyn koulukeskuksen kautta. Klo 21.22 Vääksyyn saapuva linjan 41 vuoro jatkaa linjana 40 Lahteen.
-
Asikkalan linjoille 43-47 on tulossa aikataulumuutosten lisäksi reittimuutoksia seuraavasti:
- Linja 43 ajaa reittiä Koulukeskus – Maakeski.
- Linja 45 ajaa reittiä Koulukeskus – Urajärvi.
- Linjan 46 ajaa reittiä Vääksy – Kalkkinen. Linja 46A ajaa vanhalle linja-autoasemalle ja jatkaa linjana 40 Lahteen.
- Uusi linja 47 Koulukeskus – Asikkala kk. (-Pulkkilanharju), palvelee Asikkalan koulukeskuksen lisäksi kirkonkylän matkatarvetta (yhteys Lahdesta Salpaukseen vaihdollinen). Linja 47A ajaa Pulkkilanharjulle.
- Linja 49 Salonsaari – Rantakulma – Koulukeskus lakkautetaan
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Osalle linjoista 50-58 tulee pieniä reitti- ja aikataulumuutoksia. Tarkista käyttämäsi linjan reitti ja pysäkki Salpakankaalla reittioppaasta.
- Linja 50 ajaa reittiä Salpakangas – Hollola kk – Pyhäniemi.
- Linja 51 ajaa reittiä Salpakankaan teollisuusalue – Salpakangas – Sairakkala.
- Linja 55 ajaa reittiä Salpakangas – Kuntotie – Miekkiö.
- Linja 52 ajaa reittiä Salpakangas – Herrala – Tennilä.
- Linja 56 ajaa reittiä Salpakangas – Hedelmätarha – Nostava – Herrala.
- Linja 57/57K ajaa reittiä Salpakangas – Hälvälä – Hollola kk – Pyhäniemi – Kutajoki. Linja 57K ajaa Pyhäniemen koulun kautta.
- Linja 58/58K ajaa reittiä Salpakangas – Messilä – Pyhäniemi – Hollola kk – Sairakkala. Linja 58K ajaa Pyhäniemen koulun kautta.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linja 60 ajetaan kuten talvikaudella 2024 aikataulumuutokset huomioiden.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linjan 70A koulupäivisin ajettu vuoro klo 15.10 Kauppatorilta lakkautetaan. Vuoro korvataan linjan 70 vuorolla, joka lähtee keskussairaalalta klo 15.15. Lisäksi linjalle on tehty pieniä aikataulumuutoksia viime talveen verrattuna.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linja 71
- Arkipäivien liikenteessä ei pienten aikataulumuutosten lisäksi muita muutoksia talveen 2024 verrattuna.
- Kesällä alkanut viikonloppuliikenne linjalla 71 jatkuu.
Linja 72 ja 72K
- Arkipäivien liikenteessä ei pienten aikataulumuutosten lisäksi muita muutoksia talveen 2024 verrattuna.
- Kesällä alkanut viikonloppuliikenne linjalla 72K jatkuu. Linja 72K ajaa Jyrängön kautta.
Linja 73
- Arkipäivien iltaliikenteessä ei pienten aikataulumuutosten lisäksi muita muutoksia talveen 2024 verrattuna.
- Koulupäivälähdöt Vierumäeltä Salpaukselle lakkautetaan ja korvataan linjalla 76.
- Viikonloppuliikenne ajetaan kesäkaudelle toteutettujen muutosten mukaisesti eli osa vuoroista ajetaan linjoilla 71 ja 72K.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linjalle 74 on tulossa pieniä aikataulumuutoksia talvikauteen 2024-2025 verrattuna. Linja 74 jatkaa Heinolassa poikkeusreitillä Metsolantiellä arvion mukaan lokakuuhun asti. Lue lisää Linja 74B poikkeusreitillä Marjatien työmaan vuoksi 9.6.2025 alkaen
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Uusi linja 76 palvelee Heinolan sisäisiä kouluyhteyksiä. Linja ajetaan arkiaamuisin.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Orimattilan sisäisillä linjoilla on tulossa muutoksia kouluverkkomuutosten ja linjaverkkotarkastelun seurauksena. Linjoja on yhdistetty ja selkeytetty. Hennan juna-asemalle tulee liityntäyhteydet. Palvelu paranee mm. Artjärvellä ja Hennassa, muilla alueilla säilyy pääsääntöisesti koulumatkayhteyksiä palveleva linjasto.
Orimattilan sisäiset linjat 4.8. alkaen
- 90 Orimattila – Hennan asema
- 91 Orimattila (koulukeskus) – Kokki-Henna
- 92 Orimattila (koulukeskus) – Kurunkulma
- 93 Orimattila – Kuivanto
- 94 Orimattila – Artjärvi
- 95 Kuivanto – Artjärvi
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Linjalle 98 tulee reittimuutos Nastolan keskustassa ja aamulähtö Ruuhijärveltä aikaistuu.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
-
Uudet Lempi-palveluliikenteen lähilinjat L82 Uimahalli – Vesitorninkatu ja L84 Uimahalli – Vahva-Jussi kulkevat aikataulun mukaan vakioreittiä maanantaisin ja torstaisin. Kyytejä ei tilata etukäteen. Lähilinjat pysähtyvät reitin varrella olevilla pysäkeillä ja tarvittaessa muilla pysähtymispaikoilla, missä pysähtyminen on liikennesääntöjen puitteissa turvallista.
Syksyn reitit ja aikataulut näet sivulta Aikataulut, kun vaihdat kaudeksi syksy 2025.
Lue lisää palveluliikenteestä sivulta LEMPI-palveluliikenne.