Lahden seudun liikenne, Lahden uusi taide-, juliste- ja muotoilumuseo, Lahden kaupunkiympäristö ja Taiteen edistämiskeskus hakivat 19.10.–16.11.2020 teoksia näytettäväksi LSL:n pysäkkinäytöissä osana Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden 2021 ohjelmaa. Hakijoita oli yhteensä 202 ja teosehdotuksia saapui yli 600. Taiteilijavalinnat tehnyt työryhmä oli erittäin vaikuttunut ehdotusten korkeasta tasosta ja hankkeen saamasta laajasta kiinnostuksesta, joka innoitti taiteilijoita ympäri Suomea osallistumaan.
Työryhmä päätyi valitsemaan hankkeeseen seuraavat 12 taiteilijaa: Ilkka Aho, Carine Fabritius, Anna-Liisa Kankaanmäki, Laura Konttinen, Kalle Lampela, Elena Liseytseva, Matti Närekangas, Elina Ruohonen, Timo Rytkönen, Jarkko Räsänen, Janika Salonen ja Mikael Valjakka. Ensimmäisenä teoksena tammikuussa nähdään Laura Konttisen Talo sarjasta Kun mustarastaat palaavat.
Teokset tulevat esille pysäkkinäytöille, joita on yhteensä 16 kappaletta. Näyttöjä on Lahden Matkakeskuksen ja torin kaikilla pysäkeillä sekä lisäksi muutamalla keskustan vilkkaimmista pysäkeistä. Teoskuva on näkyvissä yhtä aikaa aikataulutietojen kanssa. Hanke kattaa koko vuoden 2021, ja joka kuussa nähdään uusi teos yhdeltä taiteilijalta.
Pysäkkinäytöille valittujen teosten lisäksi Matkakeskuksen infonäytöillä nähdään myös taideteoksia Lahden museoiden kokoelmista. Valitut kokoelmateokset käsittelevät ympäristöpääkaupunkivuoden teemoja ja asettuvat dialogiin teoshaun kautta valittujen taideteosten kanssa.
Taidehankkeen tarkoituksena on vahvistaa julkisen liikenteen asemaa ja käyttöä sekä nostaa samalla ympäristöpääkaupunkivuoden teemoja esille. Hanke tuo taiteen kaupunkitilaan olemassa olevien digitaalisten alustojen avulla tarjoten kaupunkilaisille elämyksiä ja koettavaa kellon ympäri.
Vuonna 2021 Lahti on Euroopan ympäristöpääkaupunki. Teemavuoden keskeinen tavoite on kulkeminen kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa, resurssiviisautta ja ekologisia ja kestäviä ratkaisuja niin yhteiskunnan toiminnan eri alueilla kuin jokaisen henkilökohtaisessa arjessa.