Hyppää sisältöön

Lahden seudun liikenteessä on maskipakko

Lahden seudun liikenteessä on toistaiseksi voimassa oleva maskipakko. Jokaisen yli 12-vuotiaan matkustajan tulee torstaista 25.3.2021 alkaen käyttää kasvomaskia Lahden seudun liikenteessä matkustaessaan, jos hänellä ei ole terveydellistä syytä olla käyttämättä kasvomaskia.

Velvoite käyttää maskia on lisätty LSL:n matkaehtoihin. Velvoite liittyy Päijät-Hämeen heikentyneeseen koronatilanteeseen. Lisäys on voimassa 30.6.2021 asti, tai kunnes se erillisellä päätöksellä kumotaan.

On erittäin tärkeää, että kaikki matkustajat pyrkivät omalla toiminnallaan ehkäisemään viruksen leviämistä.  Sairaana ei saa matkustaa joukkoliikenteellä. Mahdollisuuksien mukaan suosittelemme matkustamaan ruuhkaisimpien aikojen ulkopuolella. Ruuhkaisinta on arkisin noin klo 7 – 9 ja 14 – 17.

Kuljettajat noudattavat Työterveyslaitoksen kuljetusalalle antamia ohjeita ja käyttävät maskia mahdollisuuksien mukaan, kuitenkin terveys ja liikenneturvallisuus huomioiden.

Lisätietoa koronan vaikutuksista Lahden seudun liikenteeseen päivittyvästä tiedotteesta Koronan vaikutukset joukkoliikenteeseen – Lahden seudun liikenne (lsl.fi)